| Nousen taas, |
| kuin haamu sun viereltäsi painajaisesta. |
| Tunnen taas, |
| kuinka hengitykses kaikuu, mun tyhjässä vuoteessa. |
| Painaudun taas, |
| varjona sinun selkään, että tuntisit painoni. |
| Uudestaan, |
| lausumme sanat, jotka pyytävät anteeks. |
| Enää, en voi hengittää. |
| Ei enää, sano ettet jää, mun luo. |
| Kun niin paljon antaisimme kuolla. |
| Jos jäät mun luo, sana vain ja olen poissa. |
| Etkö tunnekkaan, älä anna sanojeni tappaa. |
| Niin paljon saat, mut uskomaan |
| että sun vierellesi jäisin vaikken pystyisikään, |
| enää hengittää. |
| Ei enää, sano ettet jää, mun luo. |
| Kun niin paljon antaisimme kuolla. |
| Jos jäät mun luo, sana vain ja olen poissa. |
| Minä en ole sinua varten, kun aina toinen häviää |
| Ja sinä et ole minua varten |
| Sano ettet jää, mun luo |
| Kun niin paljon antaisimme kuolla |
| Jos jäät mun luo, sana vain ja olen poissa |
| Älä jää mun luo, |
| kun niin paljon antaisimme kuolla. |
| Jos jäät mun luo, olen poissa. |